Post by Andaniella on Mar 24, 2014 12:03:18 GMT 2
Päivitetty 21.04.2015 klo 13.59
Hahmokauppa
Hahmokaupassa nimensä mukaisesti hoidetaan kaikenlaiset hahmojen kauppaamiset. Voit antaa hahmoja adoptioon tai adoptoida polleja. Adoptoitavaksi laitettavien ei kuitenkaan tarvitse olla ns. käyttämättömiä yksilöitä. Esimerkiksi jos minä kyllästyn Shimizulla pelaamiseen tai hahmo ei vaan enää inspiroi, voin ilmoittaa kyseisen tamman adoptoitavaksi, jolloin joku muu pelaaja - uusi tai vanha - voi Mizun ottaa itselleen. Tällöin minulla itselläni ei periaatteessa ole enää sanavaltaa hahmon päätöksiin ellen ole adoptioilmoituksessa erikseen maininnut, että tahdon minulle jäävän jonkinlainen päätösvalta. Muutoin Shimizu olisi täysin uuden omistajan armoilla - onhan se adoptoitu. Adoptoitavalla ei kuitenkaan ole missään tapauksessa lupaa muuttaa hahmon valmista menneisyyttä itselleen mieleiseksi tai edes ulkonäköä tai luonnetta. Ulkonäköön voi kuitenkin lisätä esimerkiksi arpia pelaamalla pelejä, joissa ne syntyvät. Luonnekin tietenkin pelien myötä voi muuttua, mutta ei noin vain ilman mitään loogista syytä.
Omien pelihahmojen adoptoinnin lisäksi voit etsiä valmiille tai joko pian mukaan tuleville hahmoillesi sukulaisia. Pääasiassa vanhempia tai sisaruksia, mutta miksei myös tätiä ja setiä ellei jopa isovanhempia ja serkkuja. Voit päättää hahmolle tiedot valmiiksi joko kokonaan tai osittain ellet tahdo mahdollisen pelaajaehdokkaan päättävän itse kaikkia tietoja ja seikkoja. Halutessasi voit myös luoda hahmolle kuvan valmiiksi.
Mikäli olet piirtänyt hienon heposen tai muuten keksinyt enemmän tai vähemmän upean idean hahmoa varten, muttet halua/jaksa/voi itse kyseisellä otuksella pelata, voit etsiä otukselle oman pelaajan. Etsintään ei välttämättä tarvita muuta kuin kuva tai suuntaa-antava ulkonäkökuvaus. Pääasia, että ilmoitusta tarkkaileva saa hevosen/ponin ulkonäöstä tarpeeksi hyvän mielikuvan, jotta hahmon luonti ulkonäön osalta ei tuota suurta päänvaivaa.
Mikäli kuvaa tai ulkonäkökuvausta ei ole, voit myös ilmoittaa pelkän hahmoidean adoptoitavaksi. Esimerkiksi voit ilmoittaa toivovasi, että joku loisi Parasomniaan hahmon, joka on kunnon tihutöitä tekevä ns. mestaririkollinen, jonka tulisi olla liukas luikku, jotta hevosen kiinni saamisesta ei tulisi helppoa – kenties jopa erittäin hankalaa. Tai olisiko mielestäsi hienoa saada niemelle ennustajaeukko. Vain mielikuvitus on rajana, vaikka ylläpito kyllä seuraa sivusta toimintaa ja ilmoittaa, jos jossakin on vikaa tai jokin ei ole hyväksyttävää.
Adoptioilmoituksen tekijä saa itse päättää onko hahmo kaupan vain Paran pelaajille vai myös uusille pelaajaehdokkaille. Ilmoituksessa tulee lukea tieto tästä seikasta!

Shoutbox
Foorumin alapuolelta löytyi aiemmin vierailijoille tarkoitettu shoutbox, joka toimi heille chattina. Pelaajille shoutbox oli kuitenkin kaukana sivun pohjalla, jonne harvemmin tuli eksyttyä tarkastelemaan, onko chatissa ollut elämää. Näin ollen vierailijoiden chat on siirretty foorumille - toistaiseksi vieraskirjan alaisuuteen.
Tässä topicissa vierailijoilla on mahdollisuus kysyä mieltään askarruttavia kysymyksiä suoraan pelaajilta, jonka yhteydessä onnistuu pelin ilmapiirin tunnusteleminen. Moni varmasti tietääkin, että hyvä pelin ilmapiiri on suuri tekijä uusien pelaajien suhteen. Tämä topic ei kuitenkaan ole tarkoitettu pelaajien omaksi chatiksi vaan sitä varten foorumilta löytyy sekä sienihöpinät että ohjeet skype-ryhmäämme pääsemiseksi. Vierailijoiden kanssa chattailu on kuitenkin täysin sallittua, kunhan homma ei mene siihen, että pelaajamme pulisevat siellä vain keskenään.

Poissaolot
Poissaoloihin jokainen voi tehdä oman topicinsa, johon päivittelee itse omia menojaan ja muita ilmoituksiaan. Kyseessä voi olla ihan vain parin päivän matka mummolaan, koko perheen yhteinen päivä ilman tietokonetta ja nettiä tai pidempi matka vaikkapa Kanarialle. Myös tauolle jääminen ilmoitetaan omaan poissaolo-topiciin, jonka yhteyteen mielellään kirjoitetaan tauon syy. Samainen pätee myös pelissämme lopettamiselle. Toivoisimme, etteivät pelaajamme vain haihtuisi hiljaa pois uudelleenilmoittautumisten myötä, vaan ilmoittaisivat itse poissaoloihinsa lopettavansa. Emme tuomitse kenenkään syytä lopettaa ja jokainen jo kerra hyväksytty on aina tervetullut takaisin - ellei hyväksyttyä ole ylläpidon toimesta potkittu pihalle lukuisten sääntörikkomusten vuoksi. Ja tässäkin tapauksessa potkittu on tervetullut takaisin, mikäli henkilö on parantanut tapansa aiemmasta.
Poissaolo-topiciinsa saa tehdä tupla, tripla ja multipostauksia, sillä pelkästään pääaiheeseen poissaolojen päivittely jää helposti kanssapelaajilta huomaamatta. Uusi viesti töpössä taasen tuskin jää kenenkään silmän syrjään. On kuitenkin suotavaa päivittää uuden viestin sisältö myös pääaiheeseen, sillä ylläpito poistelee säännöllisesti poissaolojen topiceista ns. ylimääräiset viestit. Tämä tarkoittaa kaikkia ensimmäisen ja uusimman postauksen välissä olevia viestejä. Viestimääräsi ei nouse poissaolojen postauksista.

Hautausmaa
Hautausmaalle nimensäkin mukaisesti siirretään pelissä kuolleiden hahmojen tiedot arkistoon, jottei heitä unohdettaisi. Tämän lisäksi myös kadonneet hahmot siirretään alueelle - toivon mukaan vain toistaiseksi. Mikäli pelaaja lopettaa, hänen hahmonsa siirtyvät automaattisesti hautausmaan puolelle "kadonnut" merkinnän kera. Tällöin hahmo voidaan palauttaa pelattavaksi vain siirtämällä se takaisin omaan kategoriaansa, mikäli pelaaja palaa ja tahtoo jatkaa vanhan hahmonsa elämää. Tällöin tosin pelaaja joutuu keksimään, mitä hahmo on tehnyt kyseisenä ainakana, missä ja miksi. Kuolleita hahmoja ei tietenkään voi palauttaa henkiin, mutta onhan se mukavaa pitää heidänkin tiedot näkyvissä muisteluja ja muita varten.