Post by Elena on Mar 24, 2014 23:36:25 GMT 2
Nimi Eleyja, Yölintu
Sukupuoli tamma ♀
Ikä n. 7-vuotias (ihmisiässä 27-vuotias)
Rotu arabialainen täysiverinen
Säkäkorkeus 154cm
Väri ja merkit mustankimo herasilmillä
Luokka yímín
Kyky parantaminen (●●●●○)
Kestävyys ●●●●○
Nopeus ●●●●○
Ketteryys ●●●○○
Lihasvoima ●○○○○
Sukupuoli tamma ♀
Ikä n. 7-vuotias (ihmisiässä 27-vuotias)
Rotu arabialainen täysiverinen
Säkäkorkeus 154cm
Väri ja merkit mustankimo herasilmillä
Luokka yímín
Kyky parantaminen (●●●●○)
Nimensä mukaisesti kyky, jolla pystyy parantamaan toisiaan ja itseään. Aloitteleva kyvynhaltija voi parantaa vain pieniä naarmuja ja ruhjeita, mutta taitojen kehittyessä pystyy parantamaan niin murtumia kuin avohaavojakin sekä jossain tapauksissa lopulta jopa aikanaan parhaimmillaan myös herättämään juuri kuolleen takaisin henkiin. Eleyja itse on erittäin kokenut ja lahjakas parantaja, hän on parantanut onnistuneesti juuri menehtymäisillään oleviakin, mutta toisen henkiinherättäminen vie yhä huomattavan paljon voimia myös Eleyjalta itseltään. Vaikeiden vammojen parantamisesta Eleyja toipuu hieman nopeammin, mutta tamma tarvitsee itsekin lepoa jotta hänen voimansa palautuvat ennalleen. Luonnollisesti Eleyja on myös nopeampi parantamaan pinnallisia haavoja kuin sisäisiä vammoja, sillä niiden parantaminen vaatii vähemmän energiaa. Eleyjankaan voimat eivät ole loputtomat, joskin tammalla on usein taipumusta altruistiseen käytökseen. Ja jotta parantaminen on mahdollista, parantajan ja parannettavan on oltava fyysisesti kosketuksissa keskenään - mitä suurempi kosketuspinta-ala on, sitä tehokkaammin parantaminen toimii. Itse parantamisen aistii kehossaan lämpimänä ja hellänä hyväilynä, ikään kuin pehmeänä aallokkona joka huuhtoo kivun ja tuskan mennessään.
Eleyja on helmiäisenvalkoinen tamma, jonka silkkinen ja ohut karvapeite hohtaa lähes aavemaisen kalpeana tähtien valossa. Pienet ja sirot valkokaviot jättävät maahan vain hennot painaumat, ikään kuin lennokasliikkeinen tamma ei koskisi maahan ollenkaan. Rakenteeltaan Eleyja on myös aivan yhtä hento ja aistillinen, joskin tamma on kuitenkin ennen kaikkea piirteiltään sopusuhtainen. Toisaalta Eleyjalta löytyy myös hieman lihaksia, mikä näkyy kehon sulavissa linjoissa, sillä tamma korvaa kestävyydessä ja nopeudessa sen minkä pienikokoisuuttaan voimassa menettää. Tamma vastaa lähestulkoon täydellisesti arabin rotumääritelmää aina usein koholla kannatellusta hännästään kaarevaan kaulaansa, suippoihin korviinsa sekä samettisen, mustan turpansa aavistuksen koveraan profiiliin saakka. Huomiota herättävintä Eleyjassa on kuitenkin tamman suuret, taivaansiniset silmät, joissa on joskus häivähdys surumielistä tummuutta. Pitkät, ohuet jouhet taittavat puolestaan valoa hopean eri sävyissä. Eleyjalla ei ole merkkejä, mutta lähempää katsottuna tammassa huomaa vanhoja arpia taisteluista, jotka ovat niin syvän pahuuden uurruttamia ettei tamma pystynyt niitä itse aikoinaan parantamaan.
Kestävyys ●●●●○
Nopeus ●●●●○
Ketteryys ●●●○○
Lihasvoima ●○○○○
Ennen saapumistaan Leyendran niemelle Eleyja myös pystyi mm. muuttamaan muotoaan joutseneksi. Tamma tosin menetti kykynsä muistinmenetyksensä myötä.
Vaikka Eleyja hädintuskin muistaa aikaa ennen Leyendran niemelle saapumistaan, tamman tunteet ja vaistot, sekä koko ajatusmaailma ovat silti yhä menneisyyden tapahtumien muokkaamaa ja aikaansaamaa. Ja vaikka Eleyja ei siten aina itsekään ymmärrä täysin kaikkia tunteitaan, tammalla on toisaalta aina ollut vahva intuitio ja hän luottaakin pitkälti omiin vaistoihinsa. Ennen kaikkea Eleyja on kuitenkin tämä aavistuksen syrjäänvetäytyvä, varautunut tamma, jonka olemuksesta huokuu salaperäisyys. Eleyja ei liiemmin puhu itsestään, nykyisin vieläkin vähemmän kuin aikaisemmin, mutta tamma on kyllä sitäkin parempi kuuntelija. Vaikka Eleyja voikin vaikuttaa alkuun jopa aralta tai ainakin liikkeissään hyvin varovaiselta, tammasta kuitenkin välittyy myös lempeä tunnelma. Eleyja onkin hyvin rauhantahtoinen ja ystävällinen sielu, hänellä on erinomainen empatiakyky ja suoranainen tarve auttaa toisia parhaansa mukaan tilanteessa kuin tilanteessa.
Eleyjalle on aina ollut myös helppo avautua, sillä tamma vaikuttaa herättävän useimmissa vaistomaisia luottamuksen tunteita. Eleyjaa itseään on kuitenkin toisaalta välillä hyvin vaikea lukea ja siksi tamma vaikuttaakin jäävän salaisuudeksi useimmille. Kun alkujää kuitenkin murtuu ja Eleyja alkaa rentoutua toisen seurassa, tamma osoittautuu kyllä usein varsin miellyttäväksi ja vaivattomaksi juttuseuraksi. Eleyjaan tutustuminen vie kuitenkin auttamatta aikaa eikä tammaa silti välttämättä koskaan opi tuntemaan täysin. Herkästä ulkokuorestaan huolimatta Eleyja on myös itsenäinen ja vahva persoona, halutessaan hyvinkin määrätietoinen ja usein myös omalla tavallaan rohkea, vaikka pelon ja epävarmuuden tunteet ovatkin lähes jokapäiväinen osa Eleyjan elämää. Tamma kuitenkaan harvoin antaa pelon hallita itseään. Eleyja on myös sitkeä ja kärsivällinen eikä hän koskaan aseta omaa etuaan muiden edelle, asia on itseasiassa täysin päinvastoin. Eleyja uskaltaa kuitenkin myös avata suunsa silloin kun kokee sille olevan tarvetta ja etenkin, jos hän näkee vääryyden käyvän oikeudesta.
Kaikesta huolimatta Eleyja on kuitenkin kaikkea muuta kuin naiivi, tamma ottaa kyllä opiksi virheistään ja useimmiten ajattelee ennen kuin toimii. Eleyja tosin kuitenkin elää pitkälti tunteidensa kautta ja esimerkiksi menneet muistot palaavatkin usein mieleen juuri voimakkaan tunnereaktion myötä. Se tunne voi olla pelkoa, rakkautta, iloa tai surua, johon muisto liittyy. Useimmiten muistot kuitenkin nostattavat tamman sinisiin silmiin ennen kaikkea surumielisen tai kaihoisan ilmeen kuten silloin kun hän näkee varsojen leikkivän tai katselee taivaalla lentäviä lintuja. Eleyja kaipaa näkymättömiä siipiään, mutta vielä suuremman ikävän hänessä herättävät varsat, koska hän muistaa yhä syvällä sydämessään millaista oli olla itsekin emä. Toisaalta varsat herättävät Eleyjassa myös voimakkaan suojelunhalun ja siinä missä tamma on usein varuillaan täysikasvuisten lajitoveriensa seurassa, varsat saavat tamman houkuteltua kuorestaan esiin hyvinkin nopeasti. Sen sijaan rakastuminen on Eleyjalle vieras tunne, mutta pelko sitten sitäkin tutumpi. Erityisesti vastakkaiseen sukupuoleen Eleyja suhtautuu erittäin suurella varauksella - lähestulkoon kuin joku, jota on satutettu joskus pahoin. Joskus Eleyja kuitenkin suoraan sanottuna myös turhautuu juurikin omiin tunteisiinsa, koska hän ei ymmärrä - tai muista - syytä niiden taustalla. Ne vain ovat olemassa ja tavallaan myös hallitsevat häntä kaikessa voimassaan.
Vanhemmat isä tuntematon x emä Aleera
Sisarukset ei tunne
Puoliso ei ole
Jälkeläiset tytär Élentari (i. Georgian)
Läheisimmät ystävät -
Eleyjalle on aina ollut myös helppo avautua, sillä tamma vaikuttaa herättävän useimmissa vaistomaisia luottamuksen tunteita. Eleyjaa itseään on kuitenkin toisaalta välillä hyvin vaikea lukea ja siksi tamma vaikuttaakin jäävän salaisuudeksi useimmille. Kun alkujää kuitenkin murtuu ja Eleyja alkaa rentoutua toisen seurassa, tamma osoittautuu kyllä usein varsin miellyttäväksi ja vaivattomaksi juttuseuraksi. Eleyjaan tutustuminen vie kuitenkin auttamatta aikaa eikä tammaa silti välttämättä koskaan opi tuntemaan täysin. Herkästä ulkokuorestaan huolimatta Eleyja on myös itsenäinen ja vahva persoona, halutessaan hyvinkin määrätietoinen ja usein myös omalla tavallaan rohkea, vaikka pelon ja epävarmuuden tunteet ovatkin lähes jokapäiväinen osa Eleyjan elämää. Tamma kuitenkaan harvoin antaa pelon hallita itseään. Eleyja on myös sitkeä ja kärsivällinen eikä hän koskaan aseta omaa etuaan muiden edelle, asia on itseasiassa täysin päinvastoin. Eleyja uskaltaa kuitenkin myös avata suunsa silloin kun kokee sille olevan tarvetta ja etenkin, jos hän näkee vääryyden käyvän oikeudesta.
Kaikesta huolimatta Eleyja on kuitenkin kaikkea muuta kuin naiivi, tamma ottaa kyllä opiksi virheistään ja useimmiten ajattelee ennen kuin toimii. Eleyja tosin kuitenkin elää pitkälti tunteidensa kautta ja esimerkiksi menneet muistot palaavatkin usein mieleen juuri voimakkaan tunnereaktion myötä. Se tunne voi olla pelkoa, rakkautta, iloa tai surua, johon muisto liittyy. Useimmiten muistot kuitenkin nostattavat tamman sinisiin silmiin ennen kaikkea surumielisen tai kaihoisan ilmeen kuten silloin kun hän näkee varsojen leikkivän tai katselee taivaalla lentäviä lintuja. Eleyja kaipaa näkymättömiä siipiään, mutta vielä suuremman ikävän hänessä herättävät varsat, koska hän muistaa yhä syvällä sydämessään millaista oli olla itsekin emä. Toisaalta varsat herättävät Eleyjassa myös voimakkaan suojelunhalun ja siinä missä tamma on usein varuillaan täysikasvuisten lajitoveriensa seurassa, varsat saavat tamman houkuteltua kuorestaan esiin hyvinkin nopeasti. Sen sijaan rakastuminen on Eleyjalle vieras tunne, mutta pelko sitten sitäkin tutumpi. Erityisesti vastakkaiseen sukupuoleen Eleyja suhtautuu erittäin suurella varauksella - lähestulkoon kuin joku, jota on satutettu joskus pahoin. Joskus Eleyja kuitenkin suoraan sanottuna myös turhautuu juurikin omiin tunteisiinsa, koska hän ei ymmärrä - tai muista - syytä niiden taustalla. Ne vain ovat olemassa ja tavallaan myös hallitsevat häntä kaikessa voimassaan.
Vanhemmat isä tuntematon x emä Aleera
Sisarukset ei tunne
Puoliso ei ole
Jälkeläiset tytär Élentari (i. Georgian)
Läheisimmät ystävät -
Kun Eleyja avasi ensimmäisen kerran silmänsä Leyendran niemellä, tamma heräsi häiritsevään tunteeseen - ikään kuin joku tai jokin olisi näykkinyt hänen takajalkaansa. Lopulta pistävä kivunvihlaus olikin juuri se, mitä jo tovin tajuttomana ollut tamma kaipasi havahtuakseen takaisin tähän maailmaan. Siniset silmät avautuivat ja vaikka horisontista paahtava aurinko häikäisikin täysikasvuista hevosta, yhä takajalan ääressä jatkuva nipistely sai Eleyjan kuitenkin ponnistamaan makuuasentoon ja kiskaisemaan jalkansa pois purijan ulottuvilta. Hetken silmiään räpsyteltyään sumeus alkoi kadota tamman katseesta ja lopulta hän hahmottikin kunnolla itseään ympäröivän maiseman. Hiekkaa, ei muuta kuin hiekkaa, loputtomiin saakka. Mitä oikein oli tapahtunut? Missä hän oikein oli? Hämmentyneet ajatukset tunkeutuivat tamman tietoisuuteen, mutta kuullessaan vikinää läheltään Eleyja irrotti katseensa ympäröivästä aavikosta ja huomasi isokorvaisen ketun, joka oli ilmeisesti syyllinen äskeiseen nipistelevään tunteeseen, ainakin jos vuohisessa näkyviä pieniä haavoja oli uskominen. Tamma ei kuitenkaan pitänyt pientä olentoa uhkana itselleen vaan sen sijaan hän päätti vain nousta jaloilleen ja ottaa selvää siitä missä hän oli ja ennen kaikkea mitä hänelle oikein oli tapahtunut.
Ensimmäinen asia minkä Eleyja kuitenkin tajusi oli juuri se tosiasia, ettei hän todellakaan tiennyt vastausta kumpaankaan kysymykseen. Maisema oli vieras ja vaikka Eleyja yritti kuinka muistaa mitä oikein oli tapahtunut, hän ei pystynyt siihen. Hän ei muistanut mitään. Ei muuta kuin oman nimensä ja senkin vain hädintuskin. Ja mitä kovemmin tamma yritti muistaa mistä hän oli tullut tai mitä hänelle oli tapahtunut, sitä kovemmaksi kipu hänen päässään tuntui yltyvän kunnes tamman oli lopulta pakko antaa periksi. Hän ei vain yksinkertaisesti muistanut, ei saanut otetta edes niistä hämäristä muistikuvista, jotka ajelehtivat hänen ajatuksiinsa kuitenkin vain kadotakseen ennen kuin Eleyja ehti syventyä niihin paremmin. Hämmentyneenä, epävarmana ja suoraan sanottuna jopa peloissaan Eleyja päätyi vaeltamaan aavikolla, kunnes häntä tervehti ensimmäinen tuttu näky. Tai no ei suoranaisesti tuttu, sillä tamma ei muistanut koskaan aiemmin nähneensä yhtä erikoisennäköistä lajitoveria. Sarvipäinen, laiha olento häilyi erään hiekkadyynin päällä ikään kuin kangastus hämärtyvässä illassa. Outo, mutta kaikessa erikoisuudessaan kiehtova ilmestys pysäytti Eleyjan niille jalansijoilleen ja hän olisi voinut vaikka vannoa, että olento katsoi suoraan häneen. Siryan. Nimi ilmestyi Eleyjan mieleen kuin tyhjästä ja yhtäkkiä hän oli varma siitä, että juuri tuo olento oli tuonut Eleyjan tänne. Mutta miksi? Ja miksi hän ei muistanut mitään ajalta ennen tätä paikkaa?
"Odota!" kuumalla aavikolla vaeltaneen tamman ääni rikkoutui kirkkaudessaan ja vaikka Eleyja kiirehti askelissaan, taianomainen olento oli kadonnut siinä vaiheessa kun tamma saavutti hiekkadyynin laen. Hämmennys oli sotkea Eleyjan ajatukset, oliko hän kuvitellut koko näyn mielessään? Jokin tunne Eleyjan sisimmissä kuitenkin tuntui sanovan, että näky oli ollut totta, että Siryan todella oli olemassa. Mutta ennen kuin tamma ehti syventyä ajatuksiinsa, hän pysähtyi uudelleen. Tällä kertaa koska korkean hiekkadyynin takaa oli paljastunut puiden rintama, alkava sademetsä, jonka varjot näyttivät houkuttelevimmilta kuin takana odottava paahtavan kuuma aavikko koskaan. Vaikka Eleyja ei yhäkään ymmärtänyt missä hän oli ja miksi, tamma teki silti päätöksensä ja vilkaistuaan lyhyesti taakseen, astui eteenpäin, kohti metsikköä, ottaen täten ensimmäiset askeleensa vieraassa maailmassa. Myöhemmin Eleyja sai sittemmin myös kuulla saapuneensa Leyendran niemelle, mutta sen enempää hän ei sitten tiennytkään ja kuten arvata saattaa uuteen paikkaan sopeutuminen vaati totuttelua - varsinkin muistinsa menettäneeltä. Ajan kanssa osa muistoista alkoi kuitenkin palata Eleyjan mieleen, enemmän kuitenkin tunteina kuin konkreettisina muistikuvina. Eleyja kuitenkin muistaa syntyneensä Leyendran niemen ulkopuolella, saarella, jonka nimeä hän ei kuitenkaan enää saa mieleensä. Hän muistaa myös toisen tamman, tumman varsan jolla oli eriväriset silmät - toinen tumma, toinen taas yhtä sininen kuin Eleyjalla itsellään. Ja hän muistaa varjoissa viipyilevän tumman varjon, ikään kuin pahan unen kaltaisen ... Mutta kaikki nämä muistot ovat häilyviä, kaikessa epätarkkuudessaan turhauttavia ja silti niin täynnä monenlaisia tunteita, ettei Eleyja itsekään enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Yhden asian hän kuitenkin oppi nopeasti tai enemmänkin kyky teki itsensä tiettäväksi lähestulkoon vaistomaisesti heti ensimmäisen tilaisuuden tullen - Eleyjalla on kyky parantaa.
Ensimmäinen asia minkä Eleyja kuitenkin tajusi oli juuri se tosiasia, ettei hän todellakaan tiennyt vastausta kumpaankaan kysymykseen. Maisema oli vieras ja vaikka Eleyja yritti kuinka muistaa mitä oikein oli tapahtunut, hän ei pystynyt siihen. Hän ei muistanut mitään. Ei muuta kuin oman nimensä ja senkin vain hädintuskin. Ja mitä kovemmin tamma yritti muistaa mistä hän oli tullut tai mitä hänelle oli tapahtunut, sitä kovemmaksi kipu hänen päässään tuntui yltyvän kunnes tamman oli lopulta pakko antaa periksi. Hän ei vain yksinkertaisesti muistanut, ei saanut otetta edes niistä hämäristä muistikuvista, jotka ajelehtivat hänen ajatuksiinsa kuitenkin vain kadotakseen ennen kuin Eleyja ehti syventyä niihin paremmin. Hämmentyneenä, epävarmana ja suoraan sanottuna jopa peloissaan Eleyja päätyi vaeltamaan aavikolla, kunnes häntä tervehti ensimmäinen tuttu näky. Tai no ei suoranaisesti tuttu, sillä tamma ei muistanut koskaan aiemmin nähneensä yhtä erikoisennäköistä lajitoveria. Sarvipäinen, laiha olento häilyi erään hiekkadyynin päällä ikään kuin kangastus hämärtyvässä illassa. Outo, mutta kaikessa erikoisuudessaan kiehtova ilmestys pysäytti Eleyjan niille jalansijoilleen ja hän olisi voinut vaikka vannoa, että olento katsoi suoraan häneen. Siryan. Nimi ilmestyi Eleyjan mieleen kuin tyhjästä ja yhtäkkiä hän oli varma siitä, että juuri tuo olento oli tuonut Eleyjan tänne. Mutta miksi? Ja miksi hän ei muistanut mitään ajalta ennen tätä paikkaa?
"Odota!" kuumalla aavikolla vaeltaneen tamman ääni rikkoutui kirkkaudessaan ja vaikka Eleyja kiirehti askelissaan, taianomainen olento oli kadonnut siinä vaiheessa kun tamma saavutti hiekkadyynin laen. Hämmennys oli sotkea Eleyjan ajatukset, oliko hän kuvitellut koko näyn mielessään? Jokin tunne Eleyjan sisimmissä kuitenkin tuntui sanovan, että näky oli ollut totta, että Siryan todella oli olemassa. Mutta ennen kuin tamma ehti syventyä ajatuksiinsa, hän pysähtyi uudelleen. Tällä kertaa koska korkean hiekkadyynin takaa oli paljastunut puiden rintama, alkava sademetsä, jonka varjot näyttivät houkuttelevimmilta kuin takana odottava paahtavan kuuma aavikko koskaan. Vaikka Eleyja ei yhäkään ymmärtänyt missä hän oli ja miksi, tamma teki silti päätöksensä ja vilkaistuaan lyhyesti taakseen, astui eteenpäin, kohti metsikköä, ottaen täten ensimmäiset askeleensa vieraassa maailmassa. Myöhemmin Eleyja sai sittemmin myös kuulla saapuneensa Leyendran niemelle, mutta sen enempää hän ei sitten tiennytkään ja kuten arvata saattaa uuteen paikkaan sopeutuminen vaati totuttelua - varsinkin muistinsa menettäneeltä. Ajan kanssa osa muistoista alkoi kuitenkin palata Eleyjan mieleen, enemmän kuitenkin tunteina kuin konkreettisina muistikuvina. Eleyja kuitenkin muistaa syntyneensä Leyendran niemen ulkopuolella, saarella, jonka nimeä hän ei kuitenkaan enää saa mieleensä. Hän muistaa myös toisen tamman, tumman varsan jolla oli eriväriset silmät - toinen tumma, toinen taas yhtä sininen kuin Eleyjalla itsellään. Ja hän muistaa varjoissa viipyilevän tumman varjon, ikään kuin pahan unen kaltaisen ... Mutta kaikki nämä muistot ovat häilyviä, kaikessa epätarkkuudessaan turhauttavia ja silti niin täynnä monenlaisia tunteita, ettei Eleyja itsekään enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Yhden asian hän kuitenkin oppi nopeasti tai enemmänkin kyky teki itsensä tiettäväksi lähestulkoon vaistomaisesti heti ensimmäisen tilaisuuden tullen - Eleyjalla on kyky parantaa.
Peleissä tapahtunutta.
Kuvat © Kaikki kunnia upeista kuvista kuuluu Yuffille ja Vistalle ♥
Tekstit © Elena - luvaton kopiointi kielletty!
Hahmo luotiin alunperin roolipeliin nimeltä Insomnia (tunnettiin myös myöhemmin nimellä Renewy) - siten myös kiitos Eleyjan kyvyn alkuperäisideasta kuuluu Renewyn entiselle ylläpidolle!Tekstit © Elena - luvaton kopiointi kielletty!